OssiOjutkangas

Supersankarit suurennuslasin alla

HS julkaisi 18.6.2015 aika päräyttävän jutun Miksi lapsi ei saa lyödä, mutta Batman saa? Piti jo aiemmin siitä kirjoittaa, mutta en muilta kiireiltäni ehtinyt. Onneksi tuo toimittaja Maria Pettersonin juttu ei kuitenkaan ole vielä aivan täysin jäähtynyt, joten mennäänpä nyt asiaan!

Yksi mahdollinen syy on, että YLE näyttää kesän ajan ABC:n vuosina 1966-68 tekemää televisiosarjaa joka on Batman-tuotannoista alkuperäiselle materiaalille kaikkein vähiten uskollista. Siksi se on erittäin camp-henkinen ja käsikirjoitettu niin, että se soveltuu myös lasten katsottavaksi. On kuitenkin virhe olettaa kaiken muunkin Batman-aiheisen olevan lapsille tarkoitettua. Kuka on vakavissaan sitä mieltä, että esimerkiksi Christopher Nolanin ohjaama Yön ritari (2008) on lapsille sopiva? Aivan niin, ei se sovikaan. Juuri siksi tuo koko otsikon asetelma on absurdi. Kyse ei ole vain Batmanista – muitakin esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Alan Mooren käsikirjoittama ja Dave Gibbonsin piirtämä, vuonna 1986 julkaistu Watchmen-teos ei totisesti ole mitään lasten tavaraa. Sen sisältö tuskin aukeaa kunnolla useimmille teineillekään. Jotain Watchmenin saamasta arvostuksesta kertoo se, että se löytyy aikakausilehti Timen 100 merkittävimmän kirjan listalta. Vaikka se onkin ns. ”graphic novel”, se on silti päässyt kaunokirjallisuuden seuraan. Eikä se ole ihme, sillä kyseessä on sekä onnistunut supersankaritarina, että nerokas, ajatuksia herättävä supersankaritarinoiden dekonstruktio. 

Sen sijaan HS:n jutussa esitelty dekonstruktio vaikutti hyvin pinnalliselta ja siten epäonnistuneelta. Aivan kuin tutkija Laura Antola olisi virittänyt itsensä etsimään tiettyjä oikeistolaisia maailmankuvia teoksista, mikä tekee helposti tavoitteesta itseään toteuttavan ennusteen. Sitä löydetään mitä halutaankin löytyvän. En toki kiistä, etteikö näitä oikeistolaisia ajattelutapoja voisi sarjakuvissa olla. Niiden olemassaolo oli kuitenkin HS:n jutussa paikoin erittäin huonosti perusteltu. En esimerkiksi niele väitettä, että Batman kuvattaisiin aina jotenkin täydellisen oikeamielisenä sankarina joka pieksee kadulla mielenterveysongelmaisia. Pikemminkin Batman kuvataan hyvin usein itsekin vähintään yhtä epävakaana kuin hänen vastustajansakin. Erityisesti edellä mainitussa Yön ritari-elokuvassa tämä tulee hyvin esille. Batmania (Christian Bale) avustava Lucius Fox (Morgan Freeman) alkaa empimään, kun Batmanin Jokeria (Heath Ledger) vastaan suunnatut toimintatavat alkavat olla eettisesti kestämättömiä. Myös Jokeri toteaa Batmanin olevan hänen käänteiskuvansa jota hän itsekin tarvitsee aiheuttaakseen sekasortoa. Jostain syystä Yön ritari ei ollut edes kelvannut esimerkiksi HS:n juttuun. Johtuuko se siitä, ettei se oikein sovellu tähän ”oikeistolaisten maailmankuvien” metsästykseen? Jos tarkoituksena on sanoa ko. genrestä jotain yleisluontoista, eikö arvioitavat teokset pitäisi poimia vähemmän valikoiden?

Unohdetaan nyt hetkeksi edellinen kritiikkini ja ajatellaan tutkijan toimivan aivan oikein. Lähdetään siitä, että oikeistolaista maailmankuvaa tulee purkaa supersankaritarinoista ja valitut esimerkitkin ovat aivan tarpeeksi laaja otanta. Silti törmäämme ongelmaan, sillä jostain syystä tässä menee sekaisin tutkimus ja sen kohde. Miksi supersankaritarinoiden tulisi olla maailmankuvaltaan jotenkin ”neutraaleja”? Antola ei toki sano näin suoraan, mutta sen voi mielestäni lukea helposti rivien välistä. Puolustamatta vaikkapa natsi-ideologiaa ihannoivan sarjakuvan maailmankuvaa, en usko tällaisen ”neutraalin” teoksen olevan mahdollista sillä tavoin kuin tutkija antaa ymmärtää. Totta kai erilaisia variaatioita ja maailmankuvia voi olla. Mainitsemani Watchmen on hyvä esimerkki aika moniulotteisesta teoksesta, mutta toisaalta senkin taustalla on jokin ideologia – siis käytännössä käsikirjoittaja Alan Mooren maailmankuva. Myös Watchmenista voidaan löytää ”oikeistolainen maailmankuva” vaikka käsikirjoittaja Alan Moore on pikemminkin anarkisti. Jos amerikkalainen supersankaritarina toisintaa amerikkalaista maailmankuvaa, miksi näin ei saisi olla? Pitäisikö sen toisintaa kiinalaista tai eurooppalaista maailmankuvaa? Miksi pitäisi? Kuka haluaisi lukea supersankaritarinaa joka on rakennettu niin, että Antola olisi tyytyväinen? Ehkä se olisi supersankaritarinoita tutkivien mielestä kiinnostava, mutta kuka muu sellaista haluaisi lukea?

Mieleeni tästä kaikesta tuli J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. Se on hyvin arvostettu kirja, käytännössä fantasiagenren Raamattu. Sitäkin voitaisiin tarkastella samaan tapaan ”kriittisesti”. Miksi siinä ei esiinny seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja? Miksi Frodo ja Gandalf eivät koskaan käy paskalla? Ehkä joillekin teoksille annetaan enemmän vapauksia kuin toisille. Ehkä Antola jo alunperin suhtautuu nuivasti koko supersankarigenreen. No, eipä Tolkienkaan ole jäänyt tällaisesta täysin osattomaksi. Vuonna 2009 Jarkko Tontti julisti Vihreän Langan kirjoituksessaan kuinka Tolkienin kirja on rasistinen. Tontti onnistui tulkitsemaan Tolkienin teoksen niin, että Sarumanin puuhastelut Rautapihalla edustavat teollisen vallankumouksen ja valistuksen mahtavuutta, kun taas Kontu edustaa tympeän taantumuksellista maaseutua. On toki totta, että Tolkien suhtautui teknologian kehitykseen kriittisesti ja se näkyy hänen kirjoissaankin. Kuitenkin Tontin tulkinta vaatii melkoisia ponnisteluja. Miten Tontti voi jättää huomioimatta, että Sarumanin ajama ”edistys” tuhoaa suunnattomasti luontoa eikä kunnioita lainkaan ihmisoikeuksia? Tietysti siksi, että hän kytki teoksen osaksi vuonna 2009 vellonnutta maahanmuuttokeskustelua. Tuossa keskustelussa Tontti halusi edustaa ”hyviä ihmisiä” ja tuota hyvyyttä osoittaakseen Taru Sormusten Herrasta täytyi heittää paperinkeräykseen. Jos ei muusta syystä niin siksi, että se on Jussi Halla-ahon lempikirja. Tietysti myös Tolkienin kirja edustaa paljon ajan henkeä ja hänen henkilökohtaisia näkemyksiään, mutta Tolkien ei silti onnistu ylittämään parodiahorisonttia Tontin tavoin. Tästä hän tuskin kuitenkaan olisi ollut Tontille kateellinen.

HS:n juttu osoittaakin, ettei Tontti ole suinkaan ainoa. Tätä tautia on näköjään liikkeellä laajemminkin. Se on sääli, sillä se syö uskottavuutta mielestäni sinänsä tarpeelliselta tutkimukselta. Toisin kuin monet HS:n juttua kommentoineet, pidän itse myös supersankaritarinoiden tutkimista tärkeänä. Juuri siksi toivoisin, ettei sitä tehtäisi tällä tavoin. Hyvä alku olisi myöntää, etteivät sarjakuvat ole vain lasten juttu sen enempää kuin tietokonepelitkään. Ja fasismia löytää vaikka kukkaruukusta tai ainakin Oras Tynkkysestä jos vain käyttää oikeanlaisia laseja. Kysykää vaikka Tiina Rosenbergilta.

Kirjoitus on julkaistu alunperin taide/kulttuuri/undeground-blogissani FUN!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

P.S. HS:n artikkelissa käsitellyssä Avengers: Age of Ultron-elokuvassa tapahtuu todella niin, että amerikkalaiset supersankarit aiheuttavat massatuhoa kuvitteellisessä Itä-Euroopan maassa. Tuon tuhon seurauksia ei käsitellä kyseisessä elokuvassa, mutta Marvelin "cinematic universe"-maailmassa se on minun tietääkseni otettu huomioon. Ennakkotietojen mukaan seuraava Captain America: Civil War perustuu juuri tilanteeseen, jossa supersankarit halutaan laittaa valtiollisen säännöstelyn piiriin juurikin edellä mainitun katastrofin vuoksi. Käyttäkää Googlea jos haluatte tietää tarkemmin. Joka tapauksessa tuo tarkoittaa sitä että ko. supersankariryhmän jäsenille tulee kakkaa niskaan tuon Age of Ultron-elokuvan tapahtumien seurauksena, mikä johtaa vieläpä sotaan supersankareiden kesken. On toki totta, että tuoreimmassa Kostajat-elokuvassa tätä ei käsitellä ja sen voi ilman muuta laskea elokuvan tappioksi. On kuitenkin Marvel-elokuvien jonkinlaista aliarvioimista olettaa, että tuo edellä mainittu tuho täysin sivuutettaisiin ko. elokuvasarjassa.

Mitä tulee tuohon kyseiseen elokuvaan, itse pidän sitä kolmen tähden arvoisena, ennalta-arvattavana joskin näyttävänä toimintarymistelynä. Pidin kyllä Vision-hahmosta ja joistain tietyistä yksityiskohdista, kuten esimerkiksi Ultron-hahmon kautta esitetystä utilitarismikritiikistä. Todellisuudessa tuollaista "kärsimys tulee poistaa" ajattelua esiintyy ihmisillä eikä keinoälyllä, mutta keinoäly joka haluaa tuhota koko planeetan kärsimyksen poistamiseksi osoittaa kyseisen ajattelutavan ongelmallisuuden. Esimerkiksi eläinoikeusliikkeessä kärsimyksen vähentäminen ainoana tavoitteena otetaan usein annettuna, mikä johtaa juuri tuontyyppiseen kyseenalaiseen lopputulokseen. Tehotuotanto ei ole oikein, mutta haluavatko kanat, lampaat ja lehmät lakata olemasta lajina? En itse sitä usko, mutta niin käy jos ko. domestikoituneet eläimet "palautettaisiin luontoon" tai sitten annettaisiin kuolla sukupuuttoon sillä perusteella, että niiden pitäminen kotieläiminä on kategorisesti väärin. Ultronin kyvyttömyys ymmärtää kärsimystä on hyvin samantyyppistä kuin nykyajan ihmisellä, joka ei kykene ottamaan vastaan minkäänlaisia filosofisia viisauksia koska ne eivät ole "tieteellisiä tosiasioita". Äärimmäisen positivistinen maailmankuva jättää kuitenkin ihmisen yksin kylmään ja pimeään nihilistiseen todellisuuteen jossa tullaan hyvin helposti palvoneeksi "järkeä", eli ihmisen muuttumista Ultronin kaltaiseksi koneeksi. Onkin hyvä kysymys kumpi tapahtuu ensin, singulariteetti vai ihmisen muuttuminen Ultroniksi joka itse sitten tuhoaa planeetan poistaakseen kaiken kärsimyksen?

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Luin joskus Tolkienin elämäkerran. Elämäkerran mukaan Tolkien vihasi kaikkia allegorioita, eikä milloin hyväksynyt näkemystä, jonka mukaan Rautapiha olisi teollistumisen vertauskuva.

Watchmen-sarjakuvia en ole lukenut, mutta olen nähnyt leffan. Leffa osoittaa melkoisen kyynistä kuvaa Yhdysvaltojen menosta. Yksi vaikuttavimpia kohtauksia elokuvassa on, kun Koomikko alkaa ampua mellakoitsijoita. Nite Owl kysyy mitä tapahtui amerikkalaiselle unelmalle. Koomikko vastaa, että se toteutui.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset