OssiOjutkangas

Oodi sikareille

  • Sikareita. Valokuva: Dan Smith. (Wikimedia Commons)
    Sikareita. Valokuva: Dan Smith. (Wikimedia Commons)

En ole koskaan pitänyt tupakasta. Siis askeissa myytävistä savukkeista jotka ovat se tavanomaisin myyty tupakkatuote. Yläasteikäisenä sain hirveän yskäkohtauksen kun yritin sellaista polttaa. Koskaan en ole onnistunut polttamaan kokonaista savuketta. Se paperin makukin on etuva ja nikotiinin sietokykyni on ollut olematon. Ehkä olisin voinut opetella, mutta motivaatiota siihen ei minulla ollut siksikään, että kärsin rasitusastman vuoksi muutenkin hengitysvaikeuksista. Tupakansavun hengittäminen tieten tahtoen ei olisi oireitani yhtään hellittänyt. En myöskään viehättynyt tupakoinnin sosiaalisesta aspektista. Etenkin yläasteella oli niin, että kaikkein innokkaimmat tupakoitsijat olivat myös niitä kaikkein vastenmielisimpiä tyyppejä. Miksi olisin heidän kanssaan halunnut hengailla?

Kielteinen suhtautumiseni tupakkaan lientyi vasta siviilipalvelusaikanani 2000-luvun alussa. Melko mutkikkaan, sattumanvaraisen tapahtumaketjun vuoksi päädyin ottamaan mukaani Provinssirock-festivaaleille Intiasta peräisin olevan paketin bidi-savukkeita. Ne ovat halpoja intialaisia savukkeita jotka maistuvat aika huonosti tottuneille tupakoitsijoille. Tämä on erikoista sikäli, että bidien kerrotaan sisältävän enemmän nikotiinia kuin tavalliset savukkeet. Varsinainen tupakka on kuitenkin kääritty koromandelineebenpuun lehteen, joten makukokemuksena bidi on aika toisenlainen ja ehkä liian outo tavalliseen tupakkaan tottuneelle. Otin Provinssirockiin mukaan bidejä antaakseni ne tupakoivalle ystävälleni, mutta eiväthän ne hänelle yhden kokeilun jälkeen kelvanneet. Lopulta sopivasti alkoholin vaikutuksen alaisena päädyin polttamaan kokeeksi itse yhden bidin. Se olikin yllättävän hauska kokemus. Nikotiinista aiheutuva päihtymys tuntui lämpimänä kesäiltänä hassusti varpaissa asti. Samaan aikaan keskushermostoon vaikuttava nikotiini ei kuitenkaan turruttanut ja väsyttänyt kuten alkoholi helposti tekee. Vaikutus oli pikemminkin samantyyppinen kuin kofeiinilla. Myöhemmin saman vuoden aikana poltin bidejä uudelleen, mutta noin joka toinen kerta siitä seurasi vain huono olo, aivan kuin se olisi jonkinlaista tuuripeliä. Ehkä tästä syystä en tullut nikotiinista riippuvaiseksi. Eikä poltteluun liittynyt selvää sosiaalistakaan aspektia joka siihen olisi minua rohkaissut yhä uudelleen.

Joskus 2010-luvun alussa kokeilin ensi kertaa ns. pikkusikareita. Enkä tarkoita niitä suomalaisessa ruokakaupoissakin myytäviä peltirasioiden savukkeita, vaan niitä suurempia pötkylöitä jotka eivät kuitenkaan ns. "oikean" sikarin kokokriteerejä täytä. Joskus laivalta ostin hetken mielijohteesta pieniä kuubalaisia Montecristo-pikkusikareita. Mitenkään mieleenpainuvan hyviä ne eivät olleet, joskaan eivät mikään suuri pettymyskään. Minulla oli toisinaan vaikeuksia polttaa niitä loppuun asti. Pystyin tuntemaan huonon olon hiipivän ja lopettamalla ajoissa myös estämään sitä tulemasta. Tuntui, kuin minulla olisi jokin omanlainen suhde nikotiiniin, vähän kuin suomalaisella saattaa olla viinapiruun. Halusin syöpäkääryleistä joskus nauttia, mutta kuitenkin niin ette päädy tupakoimaan säännöllisesti. Olen kehitellyt jonkinlaisia toimintatapojakin pyrkiäkseni varmistamaan tämän. Koska en halua tupakoinnistani rutiininomaista, olen pakottanut itseni pitämään sikaria aina vasemmassa kädessä vaikka olen oikeakätinen. Tällöin toiminnan on oltava tietoista ja mietittyä, sillä sitä vasemman käden käyttäminen enemmän edellyttää. En tiedä onko tämä minua auttanut, mutta ainakin toistaiseksi olen pysynyt tavoitteessani. En siis ole päätynyt polttamaan säännöllisesti tai jonkinlaisen pakon edessä, välttääkseni esimerkiksi nikotiinin puutoksesta johtuvaa huonovointisuutta tai selvitäkseni jostain askareesta sen voimin.

Jos puhutaan sikareista varsinaisena kulinaristisena kokemuksena (eikä niinkään pyrkimyksenä päästä sopivaan nikotiinipöhnään), pääsin siihen kunnolla jyvälle vasta muutettuani Espanjaan vuonna 2013. Espanjan valtion subventoinnin ansiosta kuubalaiset sikarit ovat Espanjassa edullisia ja kaikissa Tabacos-kaupoissa on samat vakiohinnat. Valikoimat kuitenkin vaihtelevat suuresti ja tästä olen itse oppinut tykkäämään. Oman sikariharrastukseni tärkeäksi elementiksi on muodostunut juuri sattumanvaraisuus. Parhaat sikarilöydötkin ovat tapahtuneet niin, että olen vain kysynyt jotain hyvin epämääräisesti ja myyjä on sitten tarjonnut jotain pyytöäni vastaavaa siitä valikoimasta mikä ko. putiikissa on. Esimerkiksi näin tutustuin Pontevedrassa arvostetun kuubalaisen Hoyo de Monterrey merkin pikkusikareihin Le Hoyo du Maire. Kysyin tietystä Tabacos-liikkeestä jotain pikkusikareita ja he tarjosivat noita. Ne olivat mainioita ja joskus halusin ostaa niitä lisää. Mutta en koskaan löytänyt niitä mistään muusta tupakkakaupasta. Kerran A Coruñan kaupungissa kysyin niitä, mutta myyjä luuli minun tarkoittavan varsinaisia Hoyo de Monterrey-sikareita. Hän kantoi eteeni puulaatikon ja esitteli sen sisältämiä Hoyo de Monterrey-sikareita. Päätin ostaa niistä yhden jonka poltin lopulta syntymäpäivänäni. Se oli mainio ostos, minkä viehätystä lisäsi juuri sen löytämiseen liittynyt sattumanvaraisuus. Tietenkään aina ei tule vastaan täysosumia. Niistäkin keroista silti oppii mikä kannattaa jatkossa jättää väliin.

Polttamisesta saadun nautinnon lisäksi minua sikarissa viehättää niiden jonkinlainen alkukantaisuus. Ne vievät ajatukset aikaan jolloin ei vielä ollut kaikenlaisia nykyisiä teknisiä laitteita, ei Internetiä, älypuhelimia eikä tietokoneita. Sikarin polttamiseen liittyvä etiketti ei minua muuten hirveästi kiinnosta, mutta itsellenikin on tärkeää ettei polttaessa ole kiire. Teknisiin laitteisiin liittyy taas usein juuri nopea elämänrytmi ja ikävänlaatuinen hötkyily. Vaikka en muuten elä erityisen epäterveellisesti, minusta on viehättävää kävellä vaikkapa puistossa sikaria poltellen ja katsoen kuinka ihmiset suorittavat terveyttä. Joskus nuo juoksevat ihmiset muistuttavat jonkinlaisia kyberneettisiä olentoja jotka ovat vähitellen muuttumassa koneiksi. He ovat kytkeneet itse itseensä laitteita joilla he mittaavat askelia, sykettä tai jotakin muuta. Kuolemaa he eivät kuitenkaan pääse pakoon vaikka kuinka juoksisivat. Minulle sikariharrastus on joltain osin myös sen hyväksymistä. En tiedä sykettäni, enkä askelmääriäni, enkä välitäkään tietää. Tiedän olevan elossa juuri nyt ja toistaiseksi se riittää.

Kirjoitus on julkaistu alunperin taide/kulttuuri/undeground-blogissani FUN!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Minä opin kohtuu pienenä noihin sikareihin
Eräs kioski myi irtosikareita kaikenkokoisia (nyk ilmeisesti laitonta)
Eikä ollut turhan tarkka ikärajoista
Usein tuli haettua sitten sieltä muutama sikari
Kun ei 12-vuotiaana aina rahat riittäneet täyteen norttiaskiin

Sittemmin sikareissa on vedonnut sama kuin piipun polttelussa
Elikkä se kiireettömyys juurikin
Antaa ajan kulua ja savun leijailla

Tässä kun taas tulee kesä ja lämpimät
Kyllä sitä sikariostoksille täytyy mennä
Sitten parvekkeella aamuauringossa kuppi kahvia ja sikari
Ei paha nautinto ollenkaan

Seppo Hildén

Ihmisen elämä menee hukkaan jos se ei ole sikareita koskaan tajunnut polttaa.

Sikarinpoltossa on niin paljon hyviä puolia etten jaksa niitä kaikkia tähän laittaa, mutta muutaman kuitenkin:

1. Sikarit ovat terveellisiä.

Koska toisin kun tupakoita, sikareita ei vedetä henkeen ja tästä syystä keuhkot pysyvät terveinä. Kävin 50-vuotiaana tarkastuksessa lääkärissä (en vapaaehtoisesti, vaan koska pohkeestani löytyi veritulppa ja lääkärit halusi tutkia tällä tekosyyllä koko terveyteni) ja lääkäri ihasteli keuhkokuviani katsellessaan, kuinka komeat ja puhtaat keuhkot minulla oli. Mainitsin hänelle että olen polttanut 30 vuotta sikareita. Hän ei ilahtunut tiedosta vaan kehotti lopettamaan sikarin polton. En ole noudattanut kehotusta.

2. Sikareihin ei tule riippuvuutta

Toisin kun tupakka, sikarinpoltto ei aiheuta nikotiiniriippuvuutta. En tiedä mistä tupakan noikotiiniriippuvuus johtuu, ehkä huhuista, että tupakkaan lisätään jotain riippuvuuskemikaaleja. Sikareja sen sijaan voi polttaa tai olla polttamatta pitkiäkin välejä.

3. Clint Eastwood poltti länkkäreissään sikareita.

Tähän ei ole miehen hienoja elokuvia katsottuaan mitään lisättävää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

MAO-inhibiittoreita eli käytännössä sokeria lisätään useisiin savukkeisiin. Esim. L&M haiseekin hunajalle. Väittävät, että ne lisäävat riippuvuutta, mutta se on hyvin henkilökohtaista. Minulle nikotiini ei aiheuta helposti havaittavaa riippuvuutta, mutta psyykkinen riippuvuus jonkin näpräämiseen minulla on erittäin suuri.

Piipputupakkaankin usein lisätään makeita mausteita, kuten myös pikkusikareihin nykyään.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"3. Clint Eastwood poltti länkkäreissään sikareita"

Tarkemmin ottaen italialaisia Toscanoja.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minulla on melko vankka epäilys, että savukkeiden paperi on niiden vaarallisimpia osia terveyden kannalta. Ainakin se maistuu kamalalta. Joissakin kevytsavukkeissa ei maistunut edes paperi, mutta siitä on niin kauan aikaa, kun maistoin, etten sano enempää.

Pikkusikareissa pintakerros on tupakanlehteä, mutta sen alta paljastuu ruskeaa, ilmeisesti tupakasta tehtyä paperia. Sen maku ei erotu, kuten savukkeiden paperin maku. Vasta sitten peukaloa paksummissa paperia ei välttämättä enää ole. Tosin on joitakin melko ohuita pikkusikarityyppejä, kuten cheroot, joissa paperia ei ole, mutta niitä on melko vaikea löytää.

Aikoinaan eräs tuttu toi minulle lahjaksi Mallorcalta ison sikarin, joka oli yksittäispakattu puulaatikkoon. Sen paksuus oli jotain 3 - 4 cm luokkaa ja pituus noin 30 cm. Siinä pintalehtien alta paljastui ruskea sanomalehtipaperi, 2 tai 3 kerrosta. Sikari oli ilmeisesti kääritty kosteana ja sanomalehti oli imenyt sen takia itseensä väriä. En lukenut lehden uutisia, koska en osaa espanjaa, mutta polttamatta se jäi.

Sivariaikaan minulla oli tapana ruokailun jälkeen polttaa Schimmelpennick Duet iso pikkusikari. Siihen meni noin 15 minuuttia hyvin tapettua aikaa. Niitä myytin ruotsinlaivoilla peltipurkeissa. Pituus noin 15 cm ja paksuus melkein sentin.

Seppo Hildén

Schimmelpennick oli valtamerkkejä Suomessa etenkin 80-luvulla. Laivoilla niitä myytiin paljon ja aika kasa niiden pyöreitä peltipurkkeja mullekin kerty. Lisäksi ravintoloissa oli juuri tuota pitkää ja kapeaa sikaria myynnissä yksittäiskappaleina. Niiden heikko puoli oli vaan siinä, että ne murtui herkästi ja sitten polttaminen oli tuskaa.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Kiitos kaikille kommentoijille. Piti jo aiemmin kiittää runsaista ja hyvistä kommenteista, mutta pääsi unohtumaan kun en ollut netin saavutettavissa tuolloin kun tämän kirjoituksen ilmoille pukkasin.

Täsmennettäköön, että sikariharrastukseni on edelleen hyvin alkutekijöissä josta kertoo mm. se, ettei minulla ole humidoria. Toisaalta olen pitänyt sitä hyvänäkin asiana, sillä näin sikareissa säilyy hohto kun niitä tulee polteltua aika harvoin, kun itsellä ei ole mahdollisuutta niitä säilöä. Jos joskus hankin humidorin (tai rakennan sellaisen itse, mikä sekin on houkutteleva vaihtoehto), olisi hienoa joskus lopettaa sikarien polttelu useaksi vuodeksi, minkä ajan sikarit vain paranevat humidorissa.