OssiOjutkangas

Pink Flamingos - hirveää roskaa hyvällä sydämellä

  • Pink Flamingos - hirveää roskaa hyvällä sydämellä
  • Pink Flamingos - hirveää roskaa hyvällä sydämellä
  • Pink Flamingos - hirveää roskaa hyvällä sydämellä

Vuonna 2008 YLE näytti John Watersin kulttielokuvaksi muodostuneen elokuvan Pink Flamingos (1972). Muistan kuinka elokuvasta kirjoitettiin pieniä juttuja, korostaen erityisesti sen kohtausta jossa päähenkilö Divine syö juuri koiran takapäästä pusertunutta "sitä itseään". Niin, onhan se toki tunnettu kohtaus, mutta ei Pink Flamingosia olisi pakko kiteyttää vain siihen. Jos näin kuitenkin päätetään tehdä, herää kysymys miksi Suomen julkisrahoitteinen televisio haluaa päätti esittää juuri tämän roskaelokuvan? Miksi juuri Pink Flamingos? YLE:n virallista näkemystä en tiedä, mutta yritän vastata tähän kysymykseen itse parhaani mukaan.

Käydään ensin vähän läpi mitä elokuvassa konkreettisesti tapahtuu. Päähenkilö on Babs Johnson, jota esittää yli 100-kiloinen draq queen Divine. Hän tavoittelee maailman saastaisimman ihmisen titteliä (engl. the filthiest person alive) ja hän asuu asuntovaunussa kananmunista erityisen paljon pitävän äitinsä Edien (Eddie Massie) ja poikansa Crackersin (Danny Mills) kanssa. Jälkimmäisen kanssa Divinellä on insestisuhde ja mainittakoon myös, että Crackers sekaantuu myös eläimiin. Elokuvan "pahiksia" ovat Connie (Mink Store) Raymond Marble (David Lochary) jotka myöskin tavoittelevat maailman saastaisimman ihmisen titteliä. Näin elokuvan keskeisin kysymys onkin kuinka olla "sairaampi" kuin kukaan muu?

Palataan taas siihen miksi YLE näytti tämän julkisrahoitteisessa televisiossa. Yksi syy voi olla se, että elokuva on teknisesti suhteellisen hyvin toteutettu verrattuna moniin muihin provokatiivisin roskaelokuviin. Jos elokuva olisi kuvattu humalapäissään huiskien, se olisi jäänyt todennäköisesti vain tekijöiden omaksi sisäpiirivitsiksi jota näytetään korkeintaan kavereille. Sen sijaan Pink Flamingos on levinnyt ympäri maailmaa ja sitä näytetään teattereissa vielä tänäkin päivänä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että se johtuisi elokuvan onnistuneesta toteutuksesta. Esimerkiksi Savon Sanomat kirjoitti 8.12.2008 julkaistussa lyhyessä arviossa seuraavasti:

"John Watersin Ping Flamingos on kulttielokuvien kulttielokuva, joka pitäisi olla tuttu ainakin varsinaisille elokuvan harrastajille. Toisaalta elokuva on tehty halvalla, se näyttää kömpelöltä, siinä ei ole juonta ja se sisältää ainoastaan inhottavuuksia."

Mielestäni elokuvassa on juoni, siinä missä umpimähkään valitussa, Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan opiskelijan piirtämässä sarjakuvassa. Juoni on raaka ja käsittelemätön, mutta juuri siksi sitä ei ole itsesensuuri pahoinpidellyt muodottomaksi. Sarjakuva on media, jossa on helppo siirtää älyttömät ja typerätkin ideat paperille samantien. Sen sijaan elokuvan tekeminen vaatii paljon enemmän työtä, valtavasti osaamista eri aloilta ja kokonaisen työryhmän. Pink Flamingos on kiinnostava, koska sen tekijät ovat ottaneet elokuvansa suhteellisen tosissaan sen sisällöstä huolimatta. Tekijöillä on todella ollut voimakas halu herättää reaktioita. Halu kertoa jotain ei kuitenkaan yksin riitä. Lukemattomat elokuvaprojektit ovat luhistuneet kasaan erilaisten vaikeuksien keskellä viimeistään sitten kun tekijöiden oma usko on loppunut kesken. Tälle elokuvalle ei käynyt niin. Siksi Pink Flamingos on aika hieno saavutus, ottaen huomioon että se on tehty 70-luvun tekniikalla kaikkien kaupallisten studioiden ulkopuolella.

Pink Flamingos on helppo tuomita siksi, että se on laskelmoidun shokeeraava. Ehkä elokuva herättää monien ihmisten sisäisen moralistin joka lähtee ruotimaan kohtauksien eettisyyttä. Tietyllä tapaa ihmiset myös rakastavat kauhistelua, koska se tarjoaa mahdollisuuden esiintyä itse moraalisena ja hyvän maun omaavana ihmisenä. Hyi, en minä noin tekisi! Näin käy helposti etenkin siinä tapauksessa jos ei pääse Watersin huumorin sisälle. Elokuvan huumori paljastaa, että Watersilla on pohjimmiltaan hyvä sydän. Mielestäni tämä näkyy erityisesti kohtauksessa jossa "pahispariskunnan" Raymond on puistossa. Hän haluaa järkyttää siellä sattumalta oleskelevaa naista ihan vain silkkaa "sairauttaan". Hän menee naisen luo ja paljastaa tälle itsensä ja sukuelimensä. Nainen ei kuitenkaan hätkähdä vaan vastavuoroisesti avaa oman takkinsa. Sen alta paljastuu penis. Raymond säpsähtää ja poistuu nopeasti paikalta. Itseään kovinkin rankkana tyyppinä henkilönä pitänyt "pahis" on tullut nolatuksi. Hän jäi kiinni housut kintuissa omista sukupuolisista ennakko-oletuksistaan. Miten noloa!

Waters vyöryttää valkokankaalle mitä erilaisimpia tabuja, moraalittomuuksia, perversioita ynnä muuta. Reaktiot hän jättää surutta katsojien vastuulle. Villejä bileitä lopettamaan tulleiden poliisien tappaminen (ja syöminen) on helppo tuomita moraalisin perustein, mutta katsoja saattaa vanavedessä tuomita myös miesten välisen suuseksin koska se esiintyy kaikenlaisen töryn lomassa. Jos nykypäivänä hetero miesohjaaja tekisi elokuvan jossa homous esintyisi tällaisessa kontekstissa, leimattaisiin ohjaaja helposti homovastaiseksi. Näiltä syytöksiltä Waters välttyneekin vain olemalla itsekin homo. Hän ei kuitenkaan elokuvassaan millään tavoin uhriuta homoja eikä homous ylipäätään vaikuta olevan Watersia kiinnostava teema. Sen sijaan hän taitaa pyrkiä saamaan ihmiset ajattelemaan mikä on normaalia. Entä jos naisella onkin penis? Onko laulava peräaukko moraaliton? Hauska se ainakin on!

Pink Flamingos on tehty aikana, jolloin ei voinut kaivaa mitä sairaimpia perversioita Googlella muutamassa sekunnissa voidakseen tuntea olevansa normaali. Ennen sitä varten tarvittiin tällaisia elokuvia. Tosin, tässä tarkoituksessa elokuva toimii vielä aivan hyvin 2010-luvulla. Elokuvan katsottuaan voikin rientää samantien Internetiin paheksumaan mokomaa törkyä keskustelufoorumeille. Sairasta!

Arvostelu on julkaistu alunperin taide/kulttuuri/undeground-blogissani FUN!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Aikana jolloin drive-in elokuvalle tarvittiin tietty maine
John Watersin gimmick oli juurikin tuo törkyisyys sekä se ettei voinut ollenkaan ennakoida mitähän sieltä seuraavaksi tulee silmille

Muistan edelleen oman tutustumiseni niin Watersiin kuin Divineen hänen elokuvissaan

Polyester (maailman ensimmäinen hajuelokuva)
http://www.imdb.com/title/tt0082926/

Pääsi suomessakin ihan valkokankaalle asti ja sitä markkinoitiin jostain kumman syystä mainstream komediana jota se ei kyllä aivan ollut
Ikäraja oli muistaakseni K12 joten isoja ongelmia ei ollut päästä leffateatteriin sisälle katsomaan vaikka ikä ei riittänyt
Tosin ennenvanhaan eivät olleet kovin tarkkoja muutenkaan ikärajoista

Olihan se elämys raaputella hajukorttia jonka hajut muuten tarttuivat kuin scheisse vilttiin
Katseli Divinen koheltamista erilaisten hauskojen ja osin pienelle pojalle (ikää kymmenen) täysin käsittämättöminen tapahtumien tiimellyksessä

Sittemmin viiden markan hyllystä noita Watersin elokuvia tuli katseltua lisääkin
VIVA VHS-aika ennen videolakia

Ei aivan suurimpia suosikkejani roskisleffoista mutta taidolla tehtyjä
Siis jos vertaa moneen halpiselokuvaan
Oma fiksaationi on biker-exploitaatio ja jossain määrin halpiskauhu
Niissä ei ole osassa ripaustakaan taitoa ollut kellään tekijällä
Kunhan lätkäisty satunnaisia tapahtumia valkokankaalle ja kerätty rahat pois

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Aivan niin paljon en ole nähnyt roska/exploitaatio/törkyelokuvia, että voisin sanoa olevani alan "harrastaja". Etenkin exploitaatioelokuvien kohdalla mulla on vähän kiinniotettavaa, haluaisin ainakin nähdä Black Gestapon joku kerta. Joka tapauksessa tällaiset aiempien vuosikymmenten roskaelokuvat ovat yleensä miljoona kertaa kiinnostavampia kuin monet suurella rahalla tehdyt nykypäivän Hollywood-rainat. Aivan yhtälailla on roskaa Michael Bayn Transformers-elokuvat, mutta niiden teema ja tyyli eivät minua kiinnosta pätkääkään. Enkä pysty pitämään tuollaisia millään tasolla sympaattisina vaan ne näyttäytyvät minulle lähinnä tehosteiden ja rahan hirveältä haaskaukselta. Katsokoon tietysti ne jotka tykkäävät, eipä siinä mitään eikä se ole minulta mitenkään pois.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Erittäin synkästi samaa mieltä tuosta roskasta
En jaksa katsella kun ei viihdy niiden parissa

Jossain kohdin 80-luvun loppupuolta muistaisin muutoksen tuulien puhaltaneen
Sinne meni realismi sitä myöten sitten ja kaikki elokuvat olivat täynnä miellyttäviä sankareita jotka hoisivat aina homman vaikka tekee kipeää
Minun silmille se tekee kipeää piru vie

Ei ole ihme että tulee katseltua paljon elokuvia 60-70 luvuilta
Kai sitä ryminää aikansa katselee ja niitä ylivertaisia verrattomia sankareitakin
Mutta ei nyt kokoajan ja joka elokuvasssa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset