OssiOjutkangas

Disneyfikoitunut Star Wars

  • Disneyfikoitunut Star Wars

Viime vuonna uutisoitiin siitä kun maailmankuulun Star Wars-elokuvasarjan luoja George Lucas myi luomuksensa Disneylle. The Walt Disney Company maksoi koko paketista yli neljä miljardia dollaria. Hintaan sisältyi muun muassa erittäin tuottoisa Star Wars-brändi. Samalla kerrottiin, että uusia Star Wars elokuvia aiotaan tehdä.  Jo vuosikymmeniä on spekuloitu niin sanotun sequel trilogyn mahdollisuudesta.  Lucas aloitti 90-luvun lopussa esiosien tekemisen. Ne sijoittavat kuitenkin alkuperäisiä Star Wars-elokuvia varhaisempaan aikaan. Nyt on kuitenkin luvattu, että vuonna 1983 julkaistun Jedin paluu-elokuvan jälkeisiä tapahtumia kuvaava elokuva on tulossa vuonna 2015.

Englanninkielen sana disneyfication viittaa yleensä yhteiskunnalliseen ilmiöön jossa "disneyfikoitunut" kohde alkaa muistuttamaan Disneyn huvipuistoa. Termi on yleensä merkitykseltään kielteinen ja viittaa esimerkiksi voimakkaaseen kaupallisuuteen. Sitä Star Wars on kuitenkin ollut aina alusta asti. Vuonna 1977 julkaistun ensimmäisen Star Wars-elokuvan jättimenestys oli kuitenkin yllätys, sillä sitä ennen vastaava science fiction ei ollut kaupallisesti menestyksekästä. Siksi pieni Kenner-leluvalmistaja joutui aluksi toimitusvaikeuksiin, sillä he eivät osanneet varautua niin suureen kysyntään. Kysyntä perustui siihen, että ensimmäinen Star Wars-elokuva oli yhtä aikaa jotain ennennäkemätöntä, että jotain vanhaa ja tuttua. Se oli yhdistelmä erilaisia aiheita ja genrejä niin, että se kosketti todella laajoja ihmisjoukkoja. Ehkä disneyfikaatio pitäisikin Star Warsin kohdalla määritellä uudelleen.

Kaupallistumisen sijaan Star Wars-elokuvien disneyfikaatiota voisi kuvata paremmin niiden muuttuminen lapsellisimmiksi. Vuonna 1999 George Lucasin itsensä ohjaama Phantom Menace sai paljon kritiikkiä juuri tästä. Star Wars ei ollutkaan aivan kuten ennen: pääosassa on pieni poika, Hessu Hopoa muistuttava ylikoominen Jar Jar Binks koheltaa ja olipa elokuvaan ympätty jopa pieruhuumoria. Elokuva sai paljon kritiikkiä myös laahaavasta kerronnasta ja pökkelöstä dialogista. Monia ärsytti myös Star Wars mytologiassa keskeisen "voiman" mukatieteellinen selittely "midi-chlorianeilla". Muistan joitain Lucasin ja joidenkin muidenkin elokuvan tekemisessä mukana olleiden haastatteluja tuolta ajalta. Tekijät vaikuttivat olevan suorastaan päihtyneitä tietokonetehosteiden mahdollisuuksista. Tekijöiden huomio keskittyi niihin ja erinäisiin visuaalisiin detaljeihin.

Minäkin olen yksi niistä, joihin ensimmäiset Star Wars-elokuvat tekivät ennen muinoin vaikutuksen. Siis ne ihkaensimmäiset, ilman digitaalisia tehosteita. Nyt minun on kuitenkin vaikea sanoa, mitä ajatella vuonna 2015 tulevasta uudesta Star Wars-elokuvasta. Odotukset eivät ole järin korkealla. Toisaalta olen tässä vuosien saatossa oppinut arvostamaan monentyyppisiä klassikkoja. Yksi sellainen on pienen budjetin TV-tuotanto Star Wars Holiday Special. Lucas erehtyi antamaan luvan TV-kanavalle tuottaa koko perheen ohjelman laulunumeroineen. Suurin osa alkuperäisen elokuvan tähtikaartistakin saatiin mukaan. Tuloksena ehkäpä pahinta camp-henkistä Star Wars-raiskausta mitä maailmassa on koskaan nähty.

Tästä näkökulmasta katsottuna en välttämättä täysin pety, vaikka tuleva Star Wars olisikin aivan uskomatonta sontaa. Ehkä tavallaan salaa toivonkin, että luvassa on jotain tämän kaltaista:

http://www.youtube.com/watch?v=OtroVhUmzq4

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Jari Teräväinen

Asian vierestä, oletko katsonut tuota Brittiläistä Doctor Who-sarjaa, itse ainaki olen koukuttunut siihen ..

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Joskus olen nähnyt jonkun jakson televisiosta ihan sattumalta. Se oli tätä uudempaa Doctor Whota ja se pisti miettimään, pitäisikö tutustua vanhempiin jaksoihin. Tuo uusi tuotanto ei hirveästi sykähdyttänyt, mutta toisaalta pidän mahdollisena että pidän varhaisemmista tuotantokausista. Eli sanotaan näin, etten ole sarjaan ihastunut, mutta voisin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Mitä tahansa sarjaa pitää yleensä katsoa useampi kuin yksi jakso, jotta voi sitten sanoa kiinnostaako se yhtään. Muuten antaa liikaa valtaa omille ennakkoluuloilleen.

Jari Teräväinen

Kantsii kyllä se uusi sarja kattoa alusta, siis tää 2005 jossa eccelstone on esittää tohtoria, se paranee edetessä, ensimäinen tuotantokausi on ehkä lämmittelyä, sitten alkaa parantua edetessään.
Pikkasen sellanen ehkä anarkistinen ja no brittiläisyyden huomaa, mutta eikait se haitta ole vaan paremminki vaan hyvä ..

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Jouluspesiaali on öh tuota "parhautta"

Tähteiden sotta oli osa lapsuuttani
Muistan kun sain serkulta sarjakuva-albumin new hope osasta joskus vuonna nappi ja keppi...se oli rakkain aarteeni

Imperiumin vastaiskun tullessa elokuvateattereihin pääsin sitten katsomaan myös ensimmäisen osan
Olin kuin vaikuttunut

Jedin paluu hieman myöhemmin ei enää ewokeineen tehnyt niin suurta vaikutusta...Siinä oli jo paljon enemmän silkkaa lastenelokuvaa

Omistan kyllä alkuperäiset ilman efektejä VHS-nauhalla
Katsonkin toisinaan kun lapsettaa

Uusista en katsonut kuin Pimeä uhka elokuvan
Se riitti
Ehkä olen kääkkääntynyt mutta juu ei kiitos
Lapsuutta ei saa takaisin edes Lucasin tuomana

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Jos on omaa jälkikasvua, niin pakko arvostaa sukupolvia yhdistävää saagaa. Ihan uniikki siinä mielessä.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

Ollaan katsottu lasten kanssa Tähtien sota -trilogiaa kaksi osaa, tietenkin näitä alkuperäisiä vhs-versioita. Ovat pitäneet kovasti. Kolmas pian. Nämä ovat ainoat elokuvat joita voi minusta kutsua Tähtien sodaksi, kaikki muu on parhaimmillaan fanifiktiota, pahimmillaan rienausta. Pelit ja kirjat ovat sitten erikseen, monet niistä ovat aivan hyviä ja sopivat kaanoniin. Saa nähdä mitä tuleman pitää, pidän mieleni avoimena.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Samaa mieltä että nuo uudet Star Warsit olivat keskitason scifi-leffoja joissa ripaus toimintaa. Se kolmas osa (Sithin kosto) oli jollain tapaa hyvä mielestäni, Phantom Menace taas aikoinaan sellainen pettymys että mietin jo viitsinkö katsoa niitä kahta seuraavaa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset